Pekka Pouta Campin sääkeskuksen johtajaksi

Etusivu » Lokikirja » Pekka Pouta Campin sääkeskuksen johtajaksi

Pekka Pouta Campin sääkeskuksen johtajaksi

 

Kuluneen vuoden aikana Campissa on tehty laajaa kehitystyötä. Camp laajentaakin nyt toimintaansa ja avaa uuden sääkeskuksen Kukonkariin. Sääkeskuksen johtajaksi on kutsuttu meteorologi Pekka Pouta. Sääkeskus on synnyttänyt suurta mielenkiintoa sekä kotimaassa että johtavissa ulkomaisissa sääpalveluiden tarjoajissa.

–  Olemme erittäin tyytyväisiä, että löysimme Pekan kaltaisen ammattilaisen. Hän on oikea henkilö johtamaan uutta sääkeskusta. Olemme vakuuttuneita, että Pekan kokemus ja näkemykset sääkeskuksen kehittämisestä tukevat niitä tavoitteita, joita olemme sääkeskukselle asettaneet. Odotamme paljon alkavalta yhteistyöltä, kertoo Camp Consultingin toimitusjohtaja Teppo Viitanen.

Teppo Viitanen näkee sääkeskuksessa paljon mahdollisuuksia. Kukonkari (1 220m2) on sijainniltaan optimaalinen ja nykyteknologia mahdollistaa laajamittaisen ja kansainväliset laatuvaatimukset täyttävän toiminnan pikkuruisella saarella, joka on toiminut 1950-luvulta saakka mökkeilykäytössä.

–  Tämä on todella mielenkiintoinen mahdollisuus, Viitanen toteaa. Tavoitteenamme on kasvaa yhdeksi maailman tunnetuimmaksi sääkeskukseksi ja palveluiden tarjoajaksi.

–  Säälaboratoriota emme saa tässä vaiheessa saareen mahtumaan, mutta se on ehdottomasti tavoitteena tulevina vuosina, Viitanen raottaa tulevaisuuden suunnitelmia.

 

Sääkeskuksen toimintaan tullaan investoimaan tulevina vuosina merkittävästi

–  Tarkka suunnittelu on tärkeää, jotta osaamme hyödyntää saaressa olevan rakennusoikeuden (10m2) sääkeskuksen toimintaa parhaiten tukeviin kohteisiin. Olemme kuitenkin jo tässä vaiheessa tilanneet uuden ilmapuntarin, joka päästään asentamaan juuri ennen sääkeskuksen avajaisjuhlallisuuksia, iloitsee liiketoiminnan kehitysjohtaja Kaisu Viitanen.

 

Campin sääkeskuksen avajaisia vietetään 1.4.2021 klo 18.00 alkaen. Tervetuloa!

Huomioiden koronatilanteen, avajaiset toteutetaan videoyhteyden avulla.  Mikäli et ole vielä ilmoittautunut, ilmoittaudu mahdollisimman pian. Tervetuloa!

Ps. 1 000:lle ensimmäiselle toimitetaan Campin logolla varustettu ilmapallo.

 

Ilmoittaudu tästä

old-1132104_1920