Timo Rajala, Rauman Lukko: ”Strateginen kumppanuus kehityksen kivijalka”

Etusivu » Lokikirja » Timo Rajala, Rauman Lukko: ”Strateginen kumppanuus kehityksen kivijalka”

Rauman Lukossa eletään kiireisiä aikoja, sillä uusi liigakausi käynnistyy perjantaina. Toimitusjohtaja Timo Rajala katsoo luottavaisena tulevaan.

– Meillä on kasassa kilpailukykyinen joukkue ja odotukset ovat korkealla. Tähtäämme runkosarjassa neljän parhaan joukkoon, jonka jälkeen lähdetään pudotuspeleihin taistelemaan mitaleista, Rajala sanoo.

– Yhteistyökumppanit ovat hienosti mukana. Pelkäsimme koronan aiheuttavan suurempaa pudotusta myyntiin, mutta saatamme päästä jopa viime vuoden lukemiin. Jos jäämme alle sen, puhutaan vain muutaman prosentin pudotuksesta.

Tämä kertoo alueen toimijoiden vahvasta sitoutumista sinikeltaiseen seuraan. Yksi tärkeistä strategisista kumppaneista on Camp Consulting, jonka kanssa yhteistyötä on tehty jo vuodesta 2007 lähtien.

– He käyttävät palveluitamme järjestämällä valmennusleirejä Hyvinvointi- ja elämyskeskus Helmirannassa ja asiakastilaisuuksia tapahtumissamme. Me taas hyödynnämme heidän osaamistaan kumppanuus- ja henkilöstökyselyiden sekä profilointien ja henkilöstövalmennusten osalta.

– Camp Consultingilla on vahva paikallistuntemus ja käytännönläheinen tekemisen ote. Viimeisimpänä isona asiana he toteuttivat meille liiketoimintastrategian fasilitoinnin.

Strategiatyö ammattilaisten johdolla

Loppuvuodesta 2019 yhteistyö syveni entisestään. Kaisu Viitasen johdolla tehty liiketoimintastrategia ohjaa Rauman Lukko Oy:n toimintaa vuoteen 2024 asti.

– Camp Consulting oli aktiivisesti mukana strategian luomisessa. Kävimme heidän johdollaan asioita läpi useaan otteeseen. Välillä paikalla olin minä ja hallituksen puheenjohtaja, välillä koko hallitus ja välillä avainhenkilöt, Rajala taustoittaa.

– Erilaisilla ryhmäkoostumuksilla saimme nostettua esille monipuolisia ajatuksia. Camp Consulting työsti strategiatyötä aktiivisesti eteenpäin ja he myös huolehtivat, että pysymme suunnitellussa aikataulussa.

Liiketoimintastrategia ohjaa yrityksen oikeaan suuntaan ja huolehtii, että suunta pysyy asetetuissa tavoitteissa. Rajala nostaa esiin ulkopuolisen ammattilaisen näkemyksen.

– Heidän avullaan strategiatyössä mennään suunnitellusti eteenpäin, pysytään asiassa ja kaikki ajatukset tulee kirjattua tarkoin ylös. Olen aiemmin ollut mukana tekemässä organisaatioiden sisältä johdettua strategiatyötä ja koen, että näin ulkopuolisen johdolla toteutettu prosessi on selkeästi parempi malli.

Kyselyt ja valmennukset ohjaavat arkea

Liiketoiminnallisesti yhdellä maamme johtavista urheiluosakeyhtiöstä on toimintaa jääkiekon lisäksi muun muassa ravintola- ja tapahtuma-alalla. Camp Consultingin säännöllisin väliajoin suorittamilla kumppanuus- ja asiakaskyselyillä kyetään reagoimaan tulevaan.

– Kyselytutkimuksista saatujen tulosten avulla tiedämme, mitä kumppanit ja asiakkaat meistä ajattelevat. Esimerkiksi mahdolliset huonot luvut viestivät siitä, että kumppanuus tulee jollain aikajänteellä kääntymään laskuun ellemme reagoi asiaan, Rajala sanoo.

– Viimeisimmän kyselyn avulla saimme tietoa siitä, että informointi tietyistä asioista oli jäänyt liian vähäiseksi. Emme olisi välttämättä huomanneet tätä ilman kyselyä, mutta nyt olemme osanneet viestiä näistä asioista oikein.

Henkilöstökysely kertoo yrityksen tärkeimmän voimavaran, eli tekijöiden hyvinvoinnista.

– On tärkeää tietää, miten henkilöstö kokee toimintaympäristön ja johtamisen. Jos tyytyväisyys on huonolla tasolla, ei silloin voida odottaa liiketoiminnallisesti huipputuloksia. Valmennusleireillä annetaan aikaa pysähtyä miettimään omaa työtään ja sen kehittämistä.

– DISC-profiloinnit ovat hyvä työkalu henkilökunnan keskinäiseen kanssakäymiseen. Profilointien avulla jokainen tietää, miten kenenkin kanssa kommunikoidaan, kuinka keskustellaan palautteista ja motivoidaan toinen toistamme, Rajala painottaa.

Timo Rajala