Tarja Heinonen, toimitusjohtaja, Sallila Energia

Etusivu » Referenssit » Tarja Heinonen, toimitusjohtaja, Sallila Energia

”DiSC-analyysien avulla olemme pureutuneet keskinäisen toiminnan haasteisiin. Positiivisen kokemuksen myötä jatkamme henkilöstökoulutuksia konsernissa laajemminkin” kertoo Sallila Energian toimitusjohtaja Tarja Heinonen.

 

Sallila Energialla takanaan muutosten vuosi

Sallila Energian johto uudistui viime vuoden lopulla. Toimitusjohtajana joulukuun alussa aloittanut Tarja Heinonen tuli taloon jo elokuussa.

– Sain muutaman kuukauden olla edellisen toimitusjohtajan Olli Eskolan kanssa samaan aikaan ja tutustua kunnolla taloon, Tarja Heinonen kertoo.

Henkilörakenne muuttui muiltakin osin, sillä uusi verkkojohtaja saatiin mukaan Camp Consultingin avustuksella.

– Lisäksi olemme saaneet myyntiin ja asennukseen uutta voimaa. Näillä on hyvä lähteä rakentamaan uutta tulevaisuutta.

Tulevaisuudessakin oltava ketterä

Energia-alalla tapahtuu Heinosen mukaan paljon koko ajan.

– Meidän pitää pyrkiä kehittymään samaan tahtiin kuin maailma ympärillä. Ilmastonmuutoksen tuomat asiat ja kysynnän joustot on otettava huomioon ja pysyttävä kilpailussa mukana.

Vuodenvaihteen Aapeli-myrskystä Sallila Energia selvisi hyvin, vaikka metsissä kulkevat ilmajohdot aiheuttavatkin huolta.

– Pisimmät katkot olivat 7–8 tuntia. Kun kaikki meillä oli korjattu, asentajiamme lähti muille verkkoalueille avustamaan.

– Kaapelointiasteemme on jo yli 50 prosenttia, mikä on aika hyvin maaseutumaiselle verkkoyhtiölle.

Pienemmällä verkkoyhtiöllä on rajalliset mahdollisuudet vastata maailman muutoksiin, mutta toisaalta reagointinopeus on selkeä etu.

– Yksi suurimmista haasteista on löytää tulevaisuudessakin meille osaajia. Siksi on tärkeää, että meillä on hyvä kumppani kuten Camp Consulting, jonka avulla löydämme hyviä tekijöitä.

Yhteistyö Campin kanssa hedelmällistä

Johtajahakujen lisäksi Camp on ollut Sallila Energiassa kouluttamassa hallinnon ja myynnin henkilöstöä.

– Pääsimme DiSC-analyysien avulla pureutumaan keskinäisen toiminnan haasteisiin syksyn koulutuspäivillä. Palaute oli hyvää ja jatkamme henkilöstökoulutuksia konsernin muissakin osissa, Heinonen sanoo.

Fakta:

  • Sallila Energia koostuu emoyhtiöstä, johon on keskittynyt sähkön ja muiden palvelujen myyntiin. Tytäryhtiö Forssan Energia hoitaa myös sähkönmyyntiä.
  • Sallila Sähkönsiirto hallinnon sähköverkkoa ja Sallila Sähköasennus tekee kaapelointeja, sähköurakointia ja aurinkosähköasennuksia.
  • Sallila Energian alue rajaantuu Loimaan, Ypäjän, Punkalaitumen ja Huittisten seudulle. Asiakkaita on noin 23 000.
  • Konsernin liikevaihto on 32 miljoonaa euroa ja tulos noin viisi miljoonaa euroa.
  • Investoinnit sähköverkkoon ovat vuosittain noin neljän miljoonan euron tasolla.

 

Sallila