Hyppy kärkeen – personoitu valmennus valttina

Camp Consulting toteutti Stevena Oy:lle laajan henkilöstöprosessin. Ensin valmennettiin johto, esimiehet ja toimihenkilöt, jonka jälkeen vuorossa olivat työntekijät eli ahtaajat ja terminaalihenkilöstö. Stevena toteutti prosessin pitkäjänteisesti ja saavutti asetetut tavoitteet.

Satamaoperaattori Stevena huolehtii Turun, Hangon, Naantalin ja Uudenkaupungin satamissa asiakkaidensa lastinkäsittelyistä ja varastoinneista. Tiiviisiin asiakassuhteisiin liittyy vahvasti vuosien mittainen pitkäjänteinen ja laadukas yhteistyö.

– Vahvuuksiamme ovat vankka ammattitaito, laajat palvelut ja maantieteellisesti laaja kattaus. Olemme osa KWH Logistics -konsernia, joten meillä on vahva tausta ja yhteistyöverkosto myös sisäisesti, Stevenan toimitusjohtaja Markku Mäkipere kertoo.

– Stevena on sitoutunut yhteistyökumppani, jonka henkilöstössä vaihtuvuus on vähäistä. Olemme henkilöinä asiakkaidemme kanssa tuttuja ja lähdemme aina siitä, että asiakkaiden on miellyttävää työskennellä kanssamme syvässä partneriudessa.

Stevenan ja Camp Consulting yhteistyö alkoi vuoden 2019 alussa. Mäkiperellä ei ollut entuudestaan kokemusta Campista, mutta referensseistä hän löysi useampia tuttuja nimiä, mikä teki omalta osaltaan vaikutuksen.

– Meillä syntyi sisäisesti tarve lähteä kehittämään johtamista. Toimintamme oli hyvää, mutta tiedostimme, että asioita voi aina tehdä paremmin. Lisäksi näimme tärkeäksi lähteä viemään tätä ajatusta eteenpäin myös työntekijätaitojen osalta.

– Neuvottelimme muutaman valmennuksia tarjoavan tahon kanssa ja Camp tuntui meille sopivimmalta partnerilta. Pääsimme samalle aaltopituudelle helposti läpi koko organisaation.

Stevana halusi ennen kaikkea toimintaansa ja tarpeisiinsa personoitua palvelua.

– Valmiita valmennusohjelmia oli paljon, mutta meidän toiveemme olivat tietynlaiset. Camp huomio meidän lähtökohtamme, he olivat valmiita kuuntelemaan ja rakentamaan ohjelman tarpeidemme mukaan. Keskustelimme Teppo Viitasen kanssa useamman kerran hyvinkin yksityiskohtaisista asioista. Hyvät työkalut ja sitoutuminen tekemiseen olivat jotain sellaista, mitä emme muilta saaneet.

Hyvä työ mahdollistaa menestyksen

Yhteistyössä toteutettiin Lead to Leap 2020 – hyvä työ mahdollistaa menestyksen -henkilöstöprosessi. Ensimmäisessä vaiheessa valmennettiin esimiehet ja toimihenkilöt. Taustakartoituskyselyllä varmennettiin heidän hyppyvalmiuttaan seuraavalle tasolle.

– Lead to Leap 2020 -konseptin nimen keksimme yhdessä hanketta organisoineen Stevenan HSEQ-päällikkö Arto Ketolan kanssa. Leap on loikka, eli hyppäät ylöspäin seuraavalle tasolle. Lead-sanan taas voi ymmärtää kahdella tavalla, eli hyppäät johtamaan aktiivisesti jotain porukkaa, mutta samalla se on myös hyppy kärkeen, Mäkipere taustoittaa.

Organisaatioissa kaikki lähtee vuorovaikutuksesta ja vastuunkannosta.

– Tavoitteenamme on, että esimiehet, asiantuntijat ja toimihenkilöt ymmärtäisivät oman roolinsa vastuunkantajina. Jokainen siis loikkaa isompaan rooliin ja tuntee vastaavansa siitä asiasta.

Everything DISC®-profiloinnista saatiin ennen kaikkea ymmärrystä osaksi jokapäiväistä arkea.

– Mielestäni tärkeintä ei ollut se, minkälainen kukin on, vaan se, että jokainen ymmärtää ihmisten olevan erilaisia. Tämä ymmärrys palvelee vuorovaikutuksessa, kun ymmärretään, että vastapuoli saattaa olla erilainen kuin minä itse. Vastapuolella saattaa olla erilainen tapa ottaa tietoa vastaan, ilmaista asioita ja suhtautua asioihin.

Personoitu malli jatkui läpi prosessin

Toisessa vaiheessa Camp toteutti vuoden 2020 aikana kolme osiota viiden moduulin valmennusprosessista. Asiakaspalvelu- ja työturvallisuusosiot toteuttivat toiset tahot, toki tiiviissä yhteistyössä Campin kanssa. Hangossa, Naantalissa ja Uudessakaupungissa toteutetuissa tilaisuuksissa oli mukana yhteensä 70 ahtaajaa ja terminaalityöntekijää.

– Jokainen valmennuspäivä personoitiin juuri kyseiselle ryhmälle sopivaksi. Valmennuspäivien väleissä hienosäädettiin ja katsottiin painopisteitä. Teppo näki, mikä fiilis missäkin ryhmässä oli ja reagoimme sen mukaan, Mäkipere kiittelee.

Valmennetuilta saatu palaute on ollut kaikin puolin positiivista.

– Saimme kerättyä niin sanotuista syvistä riveistä palautetta siitä, mitä he toivovat johdolta. Se helpottaa esimerkiksi strategian jalkauttamisessa. Yhteisen tavoitteen ja tekemisen korostuminen sekä sitoutumisen ja vastuunkannon kokeminen ovat tärkeitä asioita.

– Käsitykseni vahvistui entisestään sen osalta, että meillä on hyvää porukkaa töissä. He arvostivat mahdollisuutta päästä kertomaan asioita, jotka jäävät helposti pyörimään vain omaan päähän. Teimme tämän pitkäjänteisesti ja saavutimme tavoitteemme. Valmennuksen jälkeen alkoi jalkauttaminen ja oppien hyödyntäminen arjessa, Mäkipere sanoo.

Edellinen
Edellinen

Prisma rakentuu koko henkilöstön voimin

Seuraava
Seuraava

Hyvinvoiva joukkue on motivoitunut