Perheeltä perheille – Sallislaisuus on laatua ja välittämistä

Salliselta-tuotemerkki ja logon pyörivä pippuri ovat tuttuja käytännössä jokaisesta suomalaisesta keittiöstä. Perheyhtiö Mauste-Sallinen Oy:n pitkä 60-vuotinen historia ja vahva panostus tulevaisuuteen kertovat tekojen puhuvan puolestaan.

Kardemumma putkessa on yksi ikonisimmista kotimaisista tuotteista. Vuonna 1961 perustettu mausteiden maahantuontiyritys Tmi Maustepalvelu Sallinen pakkasi alkuaikoina kyseiset tuotteet kotikeittiössä. Viimeisen kuuden vuosikymmenen aikana omistajat ovat vaihtuneet ja nimi muuttunut Mauste-Sallinen Oy:ksi. Nykyiset toimitilat Naantalissa kattavat 13 000 neliön tuotanto- sekä varastoalan ja yhtiö työllistää yli 60 henkeä.

– Toimimme vähittäiskaupassa, teollisuus- ja leipomopuolella asiakkaiden raaka-ainetoimittajana sekä tarjoamme HoReCa-tukkureille kattavan tuotevalikoiman teollisen puolen elintarvikkeista ja raaka-aineista. Tuotevalikoimaamme kuuluvat mausteiden lisäksi myös pähkinät, siemenet, kuivatut hedelmät ja marjat sekä monipuoliset leivontatuotteet ja koristeet, toimitusjohtaja Ari Kauppila kertoo.

Alun alkaen hän markkinoi ja myi yhdessä isänsä kanssa Heino ja Terttu Sallisen valmistamia tuotteita, kunnes Kauppilat ostivat yhtiön vuonna 1983. Nykyään Ari luotsaa yritystä yhdessä Eija Kauppilan, seuraavan sukupolven MarlinMinnan ja Markuksen sekä tuotantopäällikkö Petteri Huttusen kanssa.

– Perhearvot ja niiden vaaliminen ovat tärkeitä asioita. Kaikki omistajat työskentelevät tiiviisti päivittäisessä arjessa ja olemme läsnä koko henkilöstön tavoitettavissa. Olemme joustava toimija, joka tekee kehitystyötä pitkäjänteisesti.

Yrityskulttuuri rakentuu yhteenkuuluvuudesta

Täysin suomalaisessa omistuksessa oleva Mauste-Sallinen panostaa laatuun ja yhteiskuntavastuuseen. Ammattitaitoisen henkilökunnan, hyvän teknisen kaluston ja ajanmukaisen automaation lisäksi tuotteiden laadun takaa käytössä oleva omavalvontajärjestelmä sekä DNV:n sertifioimat ISO9001 ja ISO14001 laatu- ja ympäristöjärjestelmät sekä elintarviketurvallisuusjärjestelmä FSSC 22000.

– Lähtökohtana on kestävä kehitys ja ympäristönäkökulmien huomioon ottaminen kaikessa toiminnassa, lakien noudattaminen sekä jatkuvan parantamisen periaate. Elintarvikeraaka-aineemme tulevat ympäri maailmaa lämpimistä maista, mutta pakkausmateriaaleissa suosimme suomalaista, Kauppila taustoittaa.

Henkilökunta on sitoutunut yhteisiin arvoihin. Yksi Naantalin suurimmista työllistäjistä välittää osaajistaan ja panostaa heidän ammattitaitoonsa.

– Yrityksemme sisällä käytetään termiä Sallislaisuus. Se on ajatus koko henkilöstön yhteenkuuluvuudesta, joka on vuosikymmenien aikana kehittynyt positiiviseksi yrityskulttuuriksi. Suomessa tehty työ, sen vaaliminen ja ylläpito ovat osa Mauste-Sallisen toimintaperiaatteita.

Vertaistuki kantaa vuosien ajan

Camp Consultingin Teppo Viitanen on saanut kulkea Mauste-Sallisen matkassa jo lähes 20 vuoden ajan. Yhteistyössä on toteutettu muun muassa useita henkilöstön rekrytointiprosesseja sekä myyntikentän kehittämisprosesseja valmennusten, Everything DiSC®-analyysien ja sparrausten kautta.

– Campin väki tietää, mitä Sallislaisuus tarkoittaa. Teppo tuntee talomme, toimintamme ja tapamme. Näillä asioilla on tärkeä rooli, kun lähdetään viemään uusia prosesseja eteenpäin, Kauppila muistuttaa.E

– Everything DiSC® -analyysit opettavat erilaisuuden ymmärtämistä ja arvostamista, jonka myötä kasvatetaan yhteenkuuluvuutta ja vahvistetaan keskinäistä tekemistä. Kaikella tällä on ollut iso merkitys meidän kasvussamme ja myynnin kehittämisessä.

Hän muistaa hyvin oman ensimmäisen johtajan jaksamiseen keskittyneen Campin PMC – Johdon leirin vuosituhanteen vaihteesta. Kauppila tapaa toisinaan ohimennen samoilla leireille olleita muiden alojen toimijoita.

– Usein keskustelemme vieläkin näihin asioihin liittyvistä aiheista. Voidaan puhua vertaistuesta, sillä olemme kokeneet yhdessä useampia johdon leirejä ja oppineet tuntemaan toisemme hyvin. Voimme myös soitella toisillemme ja vaihtaa ajatuksia.

Edellinen
Edellinen

Ykkösketjun rooli ravintolajohtajan rekrytoinnissa

Seuraava
Seuraava

Prisma rakentuu koko henkilöstön voimin