Strategiatyö ammattilaisen johdolla

Kaisu Viitasen johdolla tehty liiketoimintastrategia ohjaa Rauman Lukko Oy:n toimintaa vuoteen 2024 asti.

– Camp Consulting oli aktiivisesti mukana strategian luomisessa. Kävimme Kaisun johdolla asioita läpi useaan otteeseen. Välillä paikalla olin minä ja hallituksen puheenjohtaja, välillä koko hallitus ja välillä avainhenkilöt, Rajala taustoittaa.

– Erilaisilla ryhmäkoostumuksilla saimme nostettua esille monipuolisia ajatuksia. Kaisu työsti strategiatyötä aktiivisesti eteenpäin ja huolehti, että pysymme suunnitellussa aikataulussa.

Liiketoimintastrategia ohjaa yrityksen oikeaan suuntaan ja huolehtii, että suunta pysyy asetetuissa tavoitteissa. Rajala nostaa esiin ulkopuolisen ammattilaisen näkemyksen.

– Heidän avullaan strategiatyössä mennään suunnitellusti eteenpäin, pysytään asiassa ja kaikki ajatukset tulee kirjattua tarkoin ylös. Olen aiemmin ollut mukana tekemässä organisaatioiden sisältä johdettua strategiatyötä ja koen, että näin ulkopuolisen johdolla toteutettu prosessi on selkeästi parempi malli, toteaa Timo Rajala.

Edellinen
Edellinen

PMC – johdon leiriläisten mietteitä

Seuraava
Seuraava

Kemiat kohtaavat – Camp mukana kasvutarinassa